A Matter Of Life And Death (2006)

A Matter Of Life And Death on yhä progresiivisemmaksi käyneen 2000-luvun Maidenin selvin progahdus. AMOLADilla bändi siis otti rohkean askeleen, ja se kannatti, sillä albumia on verrattu useaan otteseen Maidenin tuotannon kruunujalokiveen, Seventh Son Of A Seventh Soniin.
Aikanaanhan liikkui paljon huhuja, että AMOLADista tulisi Seventh Sonin kaltainen teema-albumi, mutta vaikka fiilikset ja albumista huokuva mahtipontisuus tuovatkin mieleen juuri Seventh Sonin, on AMOLAD kuitenkin musiikillesti lähempänä vuoden 1995 The X-Factoria, pitkien ja synkähköjenkin sävellyksien ja selvän "oman pään mukaan toiminnan" takia... Puhumattakaan sanoituksista, joissa käsitellään pitkälti samoja aiheita: sotaa & uskontoa.

Vaikka levyn sielu ja henki ovatkin pitemmät ja raskaita riffejä lataavat eepokset, toimii levyn avaajana mainio menopala Different World joka on balladimaisen Out Of The Shadowsin kanssa selvästi eri maata kuin muu levy.
Different World on Wikipedian mukaan kunnianosoitus bändin vokalistille, Bruce Dickinsonille, ja kappaleessa kuullaankin miehen ääntä parilta eri "sektorilta", mutta pakka pysyy silti ihailtavasti kasassa. Kun tähän lisätään vielä 80-luvun henkeä hönkivä Adrian Smithin soolo, niin ei voi kuin varmistuneena vakuutella, että Different World on aivan omiaan avaamaan levyä. Levyn toinen perinteisempi ralli on kaksikon Gers/Harris The Pilgrim, joka on viiden minuutin kappaleeksi melko eeppinen ja osoitus siitä, että Janick Gersin vihaajilla on lienee epäterveellinen määrä virtsaa pääkopassa. Gersillä kun ollut osuutensa mm. Lord Of The Fliesin, Look For The Truthin, The Edge Of Darknessin, Como Estais Amigosin & Dance Of Deathin kaltaisissa huipputason kappaleissa... Puhumattakaa AMOLADin päätösraidasta, joka sekin on Gersin kynänjälkeä.

Jo mainittukin kolmas poikkeuksen tapainen biisi levyllä on siis Out Of The Shadows, Dickinson/Harris kaksikon tuotos,toimiva ja komea sähköisten ja akustisten kitaroiden yhteissoitantaa sisältävä balladintapainen, joka on kaikessa loistavuudessakin levyn ehkäpä heikoin lenkki.
Mutta muu biisimateriaali onkin sitten niin totaalisen päänräjäyttävää tavaraa, ettei mitään rajaa. These Colors Don't Run, joka sai aikanaan alkunsa varsin huvittavasta tilanteesta voidaan vielä jotenkuten laskea levyn ilmiömäiseen keskikastiin(!), mutta mahtava, progressiivinen, raskas ja jumalallinen Brighter Than A Thousand Suns on viimeistään se biisi, joka nostaa 2000-luvun tuotannon kultaisen kasarin tasolle. Kun Normandian maihinnoususta tarinoiva The Longest Day ja Brighterin tapaan raskaan progahtava singlelohkaisu The Reincarnation Of Benjamin Breeg ovat myös Maidenin eliittitason kappaleita, ei voi kuin hymyillä autuaasti ja ihailla sitä, miten Maiden jaksaa aina luoda jotain uutta ja kulkea omia polkujaan, eikä yritä tehdä 80-luvun hittilevyä yhä uudestaan ja uudestaan...

Eikä lopetuskolmikkokaan petä... For The Greater Good Of God on ainoa yksin Steve Harrisin tekemä kappale, ja tämä mestariteos kohosi jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla suosikkibiisieni listan kärkeen pitämään seuraa muutamalla Seventh Sonin helmelle.
For The Greater Good Of Godin progressiivisuus, Harrisin uskontoa, yhteiskuntaa & globaaleja ongelmia käsittelevä sanoitus on ehkäpä omalla tavallaan Maiden-kliseinen, mutta eipä ole minkään muun kappaleen sanoitus tehnyt tälläistä vaikutusta. Säkeistöjen laulumelodia on yksinkertaisuudessaan nerokas, eikä Brucen laulustakaan löydy valittamista. AMOLADillahan miehen ääni on upeassa kunnossa, vaikka korkeitten kohtien kohdalla mies joutuukin vähän ponnistelemaan, voi sanoa että se on sen arvoista. Eipä ole Bruce vielä kertaakaan sitten 80-luvun laulanut näin hyvin korkealta. Bootleg videoita esimerkiksi YouTubesta hamstranneet varmaan tietävätkin, että korkealta mies vetää edelleen hienosti, vähintään yhtä hyvin kuin AMOLAD:illa, josta on nyt jo kulunut sentään muutama vuosi.
Ja kun Brucen korkeaan lauluääneen nyt päästiin, niin mikäpä olisi parempi kappale kehuttavaksi kuin Lord Of Light? Tässä kappaleessa kuullaan jälleen loistavaa riffittelyä, sanoitus on mielenkiintoinen, kitaramelodiat rokkaavat ja Bruce kiljuu korkeammalta kuin kertaakaan 2000-luvulla.. Saattaapi olla, ettei 80-luvullaakaan menty ihan näin korkealta.
Levyn päätösraita on massiivinen The Legacy, joka on Dance Of Deathin tapaan osoitus siitä, että Janick Gers hallitsee pelleilyn lisäksi myös eeppisten biisien kirjoittamisen.
Steve Harrisin sanoituksessa otetaan jälleen jollain tavalla kantaa globaaleihin ongelmiin, ja The Legacy siis päättää levyn täysin tyylipuhtaasti. Ja mitä siis jäi käteen..?

...Aivan järjettömän hieno albumi, joka sisältää neljä-6 biisiä, jotka voi lukea Maidenin top kymppiin, ja muu materiaali on "vain" normaaleja viiden tähden biisejä. Maidenin albumi-rankingissa A Matter Of Life And Death jakaa ykköstilan Seventh Son Of A Seventh Sonin kanssa, ja näyttää ettei kultaisten vuosien jäljittely ole "kasaribändille" ainoa keino menestyä 2000-luvulla. Kaikesta uutuudestaan huolimatta A Matter tavoittaa bändin "uusista" tuotoksista kaikkein parhaiten 80-luvun hengen.

Arvostelija: Prime


He gave his life for us he fell upon the cross
To die for all of those who never mourn his loss
It wasn't meant for us to feel the pain again
Tell me why, tell me why

-Iron Maiden (For The Greater Good Of God)